sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Tiedätkö mihin uskot?


Usko kuuluu jokaiseen arkipäivään. Jokainen uskoo jonkin, vaikkei aina sitä huomaakkaan. Usein kohde on tulevaisuuden tapahtuma, johon on jonkinlainen toivomus. Siitä voi olla kokemusta tai siitä on kertynyt tietoa. Siihen liittyy kuitenkin tietty epävarmuus. Pieni arjen uskon esimerkki: määräaikaisessa työsuhteessa oleva työntekijä uskoo, että jos työn tekee hyvin, määräaikainen työsopimus uusitaan. Tarkkaa varmuutta siitä ei ole, mutta aikaisemmat tapahtumat tai kertomukset ovat johtaneet toetynlaiseen luottamukseen kyseiseen, uskoon että työsuhde jatkuisi. jatkuu Toinen käytännön esimerkki voisi olla joen yli uiminen. Et ole aikaisemmin tehnyt sitä, mutta olet tehnyt jotain vastaavaa. Uskot, että jaksat uida joen poikki vaikka joki virtaa vuollasti. Molemmissa esimerkeissä on yhteistä usko itseen ja omaan tekemiseen. Toive, että itse voi vaikuttaa.

Usko voi kohdistua itsen lisäksi myös lähimmäisiin. 1800 -luvulla eli kuuluisa nuorallakävelijä akrobaatti ranskalainen Charles Blondin (1824-97)Hänet muistetaan siitä että hän ylitti Niagaran putoukset nuoralla kävellen jopa 300 kertaa. Matkaa oli 335m 50 m korkeudessa. Ensin hän ylitti puutokset tasapainoa helpottavan riiun kanssa, sitten ilman sitä. Sen jälkeen hän ylitti sen puujaloilla kävellen ja tuli takaisin silmät sidottuna.  Yleisö oli haltioissaan. Hän otto kottikärryt ja  työnsi ne narua pitkin toiselle puolelle ja takaisin. Sen jälkeen hän kysyi: "Uskotteko, että voin työntää miehen kottikärryissä nuoraa pitkin toiselle puolelle?" Yleisö huusi: "Uskon". Blondin kysyi "Kuka hyppää kyytiin?" Kukaan ei ollut halukas. Lopulta takaa tuli vanha nainen, joka hyppäsi kyytiin. Blondin työnsi hänet yli ja takaisin.  Tuo vanha nainen oli Blondinin äiti. Usko ei ole vain sanoja, järjen päätös vaan aktiivinen askel, panna luottamus johonkin ja toimia. Usko voi olla positiivinen, mutta myös negatiivinen. Siitä voi tulla hierarkkinen hallintojärjestelmä. Mitä tarkoitan sillä? Jokin asia tai henkilö saa suuremmat valtuudet elämässä kuin sillä oikeasti pitäisi olla. Nostetaan uskon / palvonnan kohteeksi ruoka, raha tai työnteko. Tai vastaavasti uskotaan jonkin poliittisen järjestelmän tai vallankumouksen muuttavan radikaalisesti tai jopa tuovan pelastuksen.


"Usko ei ole vain sanoja, järjen päätös vaan aktiivinen askel, panna luottamus johonkin ja toimia"

Mitä itse ajattelen uskosta? 

Uskoa voi mielestäni hyvin kuvata ankkurin heittämisenä. Heitäkö ankkurin omaan itseeni tai ystävään, yhteiskunnalliseen järjestelmään vai jonkin suurempaan esim Jumalaan.  Mitä käy kun myrsky tulee, sairastin, ystävä pettää kuolee, yhteiskunnalliset valtarakenteet muuttuvat tai pettävät. Kristillinen usko on määrittelty Raamatussa varsinaisesti vain yhdessä paikassa Heprealaiskirjeessä. Sen mukaan usko on lujaa luottamusta siihen, mitä toivotaan ja sen mukaan ojentautuminen, mitä ei voi nähdä. Joidenkin mukaan usko on käsivarsi, joka ottaa vastaan Jumalan armon, eli hyvyyden.

Minulle usko on suhde.  Suhde taivaalliseen Isään ja  Jeesukseen Kristukseen. Sitä, että haluan oppia tuntemaan Hänet paremmin ja Isän tahdon. Siihen kuuluu suhteen hoito: keskustelu Isän kanssa (rukous) ja häneen tutustuminen/tiedon hankinta (Raamatun lukeminen/tutkiminen). Jos Suhde on rakas: siinä viihtyy ja se muuttaa. Se muuttaa asenteita, ajattelua ja käytöstä. Jumala on minulle elävä. Hänen läsnäolonsa voi oppia aistimaan vaikka häntä ei näe.  Jumala täyttää minussa jotain kaipuuta, tyhjyyttä, surua, turvattomuutta. Laihdutan itseäni jos maailma tuntuu kaatuvan päälle Isä rakastaa minua. Jeesus haluaa auttaa ja lohduttaa ja ottaa syliin. Kun luen Raamattu tai kuulen jumalan sanaa opin tuntemaan jumalaa ja uskoni vahvistuu. Raamatun mukaan olen uusi luomus, rakas, ainutkertainen ja oppiva. Usko tulee sanan kuulemisesta. Usko ei synny tyhiössä.

Vaikka on usko on yhteinen: eli uskovilla suhde Jeesukseen, se miten kokee vai kokeeko uskoa, on henkilökohtainen. Olemme kaikki erilaisia ja suhteemme ovat erilaisia. Koeemme myös asiat erilailla. Jumala tuntee meidät, vaikka me tuntisimme hänet vähän huonosti. Jeesus on herrasmies, hän tulee vain kutsusta elämään. Ei väkisin tai pyytämättä. Hän antaa aina meille valinnanvapauden. Hän tietää miten meitä lähestyä ja puhutella. Jokainen suhde on ainutlaatuinen. Omannäköisensä. 

Mikä on uskon varmuus? Usko ei ole stabiili. Se on tavallaan mysteeri. En koe uskoani aina samalla tavalla. Niin kuin kaikissa suhteissa on hyviä ja huonoja päiviä, koska minulla on välillä huonoja ja välillä hyviä päiviä. Olen ihminen ja tunteet heilahtelevat. Joskus voin kokea asioita,  joskus ei. Jumala on kuitenkin sama eilen tänään ja huomenna. Mitään mitä minä teen, ei ole hänelle yllätys. Mitä hän tekee on välillä yllätys ja joskus vaikea käsittää. Vaikka jumalaa ei voi aina ymmärtää, uskon että Jumalan sana Raamattu on kuitenkin totta. Raamatussa annetaan lupaus ja sanotaan että meillä on Jeesuksen Kristuksen sovitus työn kautta pääsy iankaikkiseen elämään hänen kanssaan. Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, pääse taivasten valtakuntaan.

Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus voi tuntua liian vaikealta asialta uskoa. On vaikea uskoa, että joku voisi rakastaa minua niin paljon, että olisi valmis kuolemaan minun rikkomusteni vuoksi jotta minä saisin syntini anteeksi ja jonakin päivänä minulla olisi iankaikkinen elämä. On vaikea uskoa, että minun hintalapussani lukee Jeesus, mittaamattoman arvokas. Ylösnousemus ja usko siihen on minulle voitto. Jeesus Kristus on voittanut kuoleman ja elämä jatkuu kuolemankin jälkeen. Se antaa toivoa ja lohdutusta. Ei itkua, ei kipua, ei kiusauksia ei syntiä. Ei kärsimystä. Silloin saamme nähdä Jeesuksen kasvoista kasvoihin. Taivaassa vallitsee suuri ilo ja riemu.

Loistava uutinen on että usko on lahja ja pelastus on lahja. LAHJA. Voidaan sanoa että uskon on pyhän hengen työtä meissä.  Se ei riipu meidän teoista vaan siitä mitä Jeesus teki meidän puolesta. "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa jottei yksikään joka uskoo häneen hukkuisi vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."

Uskova ihminen tunnustaa, että maailmassa on jotakin meitä suurempaa – jotain, mitä emme käsitä. Hän hyväksyy, että emme ymmärrä kaikkea, eikä meidän tarvitsekaan. Voimme silti luottaa.



tiistai 31. heinäkuuta 2018

Jatkuva höpötys - extrovertin masennus ?


Eilen kuulin erikoisen, ainakin minulle uuden lausunnon : jatkuva puhe ilman merkitystä voi olla masennuksen merkki. En ollut aikaisemmin moista kuulut. Mutta kun asiaa ajattele, se on melko looginen.

Masennus liitetään introvertteihin. Hyvin kuvaavaa oli, että kun kirjoitin Googleen extrovertti ja masennus, Google ehdotti suoraa: "näytetään haulla introvertti ja masennus". Ensimmäisenä tuli mieleen ajatus - eikö extrovertit sitten masennu?


Masennuksen yksi tyypillinen oire on ilottomuus. Monet asiat voivat laukaista masennuksen. Asioista puhuminen liitetään asioiden prosessointiin ja on normaalia mielenterveyden hoitoa. Puhetta on kuitenkin monenlaista. Moni meistä on varmasti törmännyt papupataan jolta puhetta riittää ja riittää. Kun yrittää sanoa jotain väliin, lisää samalla vettä (puhe)myllyyn ja puhe jatkuu ja jatkuu. Kuuntelijan kaikki voimat menevät toisen -usein jonninjoutavan- selityksen kuuntelemiseen. Puhuja imee ikään kuin energiansa toisista kuuntelijoista eikä edes huomaa tai välitä siitä kuunnelko toinen vai ei. Puhuja itse ei useinkaan itse liitä tarkoituksetonta puhettaan masennukseen. Hän voi jopa pitää sitä normaalina.

Miten sitten erottaa masentuneen höpöttäjän tavallisesta runsassanaisesta puheesta Masentuneen ihmisen rinnalla on yleensä raskas olla. Oli hän sitten hiljaa tai äänessä. Masentuneen puhe ei ole vuorovaikutteista ja sosiaalista. Olemus on usein rauhaton ja levoton. Puhetta leimaa myös ilottomuus tai epäaitous.

Mitä sitten tehdä jos törmää masentuneeseen höpöttäjään? Ensimmäisen tulee mielen : juokse karkuun, keksi tekosyy ja poistu takavasemmalle. Aina ei kuitenkaan voi tehdä niin. Joskus voit huomata asuvasi moisen kanssa tai ongelman aiheuttaja on kollega/esimies. Osa meistä on varmasti kehittänyt omia selviytymistrategioitansa. Yleisin taitaa olla "kuurot-korvat" tai  ainakin suora korvakäytävä  "pururata" korvien välissä. Mikään ei tartu, mikään ei liikauta. Kaikki masentuneet kuitenkin kaipaavat aitoa kohtaamista ja kuuntelemista. Omia voimavaroja on kuitenkin syytä kuunnella. Usein kakku on kuitenkin parempi niellä pienissä paloissa kuin suurina annoksina.

tiistai 29. elokuuta 2017

Ihminen tarvitsee hallitsemattomuutta



Elämänhallinta on päivän muotisana. Elämänhallinnasta puhutaan usein hyvinvoinnin yhteydessä. Siihen liitetään henkiset voimavarat, joiden avulla ihminen voi selvittyä stressistä ja eteentulleista vastoinkäymisistä. Siihen liitetään myös hyvä itsetuntemus ja uskoa kyky omaan itseensä; tunne siitä, että on oman elämänsä herra ja hallitsee itseään /ympärillään olevaa elämää mahdollisimman hyvin. Näin ollen eikö juuri hallitsemattomuus ole elämänhallinnan vastakohta? Jos se on vastakohta, merkitseekö hallitsemattomuus stressiä, pahoinvointia, huonon itsetuntemusta ja epäuskoa omiin kykyihin ja selviämiseen? Voiko hallitsemattomuudessa olla jotain hyvää, vai onko se vain huono asia?

Lähes kaikki elämän isot muutokset ovat hallitsemattomia. Voimme vaikuttaa jonkin verran terveyteemme, mutta emme kokoaan. Voimme valita ajatuksemme, mutta silti joskus tunnekuorma voi ylittyä yli sietokykymme ja jäämme junnaamaan jokin asian suhteen paikallamme, vaikka emme haluaisi. Voimme vaikuttaa toisiin ihmiseen vain osan, joskus todella olemattoman vähän. Emme voi vaikuttaa säähän ja joskus työpaikan / ympäristön ikävät asiat vain tapahtuvat. Joskus ihmissuhteet katkeavat; pahimmassa tapauksessa ”ilman” omaa syytä, ulkopuolisen avustuksella. Hallitsemattomasti. Meiltä ei kysytä koska synnymme tai kuolemme eikä onnettomuudetkaan tapahdu kello kaulassa.
 
Anna, Flickr 2017
Luovuus, innovatiivisuus ja uuden oppiminen tarvitsevat hallitsemattomuutta. Kun ihminen haluaa oppia jonkin uuden taidon tai asian, aluksi hän tekee virheitä, kompastuu, kaatuu, ei osaa eikä hallitse asioita. Alun kaaos, hallitsemattomuus on kaikille tuttua, joka on aloittanut jotain uutta. Jos aina valitsee tuttuja ja turvallisia työtapoja/reittejä/ihmisiä, ei voi oppia uusia asioita eikä koskaan tutustu uusiin henkilöihin. Uudet asiat ja ihmiset saattavat tuntua hankalilta ja voivat jopa ahdistaa, koska ei tiedä miten he käyttäytyvät, miten tässä käy ja kuinka pahasti menee vikaan.  Liika kontrollointi ja vanhat kaavat kuitenkin tappavat luovuuden ja innovaatiot, koska ne vaativat tietyn vapautta vanhasta ja hallitsemattomuutta.  

Pitääkö nyt sitten kaikki vanha tuttu ja turvallinen hylätä ja astua mukavuusalueensa ulkopuolelle niin töissä kuin yksityiselämässä? Onko tällainen totaalinen teinianarkismi ja -kapina hyväksi myös keski-iässä tai jopa vanhuudessa? Hallitsemattomuus voi kuluttaa loppuun, jos liian moni elämän osa-alue heiluu ja on liian monta liikkuvaa osaa. On hyvin yksilöllistä, miten paljon ihminen kestää eri määrän haasteita ilman, että niistä liikaa stressaantuu tai että elämänhallinnan tunne häiriintyy. Hallitsemattomuus tai pahimmassa tapauksessa uuden opettelu ei sovi perfektionisteille eikä liian turvallisuushakuisille ihmiselle.  Ihminen kuitenkin tarvitsee vastoinkäymisiä, jotta hän kehittyy ja asioiden /ihmisten todelliset merkitykset selkiintyvät. Voidaan myös sanoa, että ihminen tarvitsee pienuuttaan ja haavoittuvaisuuttaan, jotta vapautuu elämäään ja löytämään elämän todelliset merkitykset.


Kirjallisuutta

Hellsten Tommy. Tähän olen tullut. Kirjapaja. 2016. s.200

-kirjoittajana ympäristöään tarkkaileva molekyylibiologian dosentti Tanja Pessi

torstai 27. huhtikuuta 2017

Naisjohtajia liian vähän?

Kaikki tietävät, miten suuriosa akateemisista opiskelijoista on naisia, mutta vain murto-osa päätyy heistä johtaviin asemiin; saatika sitten isojen yritysten päättäviin tehtäviin. Tiedetään myös, että naiset ovat yleisesti ottaen verbaalisesti lahjakkaita, empaattisia, sosiaalisia ja sinnikkäitä. Tuntuu käsittämättömältä, miksi koulutetut naiset = asiantuntijat eivät ylene työelämässä yhtä ketterästi kuin miehet. 

Johtaja on vaikuttaja, oli se sitten nainen tai mies, joka ohjaa ihmisten toimintaa niin, että joukko ihmisiä toimii paremmin ja tehokkaammin kuin ilman johtamista. Johtaminen on siis tavoitesuuntautunutta vuorovaikutteista sosiaalista toimintaa. Substanssiosaminen, asiantuntijuus johtajuudessa on yksi osa työtä, suurin osa on siis vaikuttamista. Vaikka johtajuus terminä on moninainen, terminä käsitetään usein hieman kielteisesti, ehkä juuri auktoritäärisen historiansa vuoksi. Nykyään puhutaan kuitenkin enemmän valmentamisesta ja ohjaamisesta kuin johtajuudesta. Kannustaminen, myönteinen palaute ja ns. coach:aaminen nähdään tärkeämmäksi kuin auktoritäärisyys, kritiikki tai sanelu. Korostetaan tunneälyä ja empaattisuutta, empaattinen johtajuus. Ajatellaan, että  tunnejohtaminen ja  empaattisuus luo hyvinvointia. Hyvinvoiva ihminen on taas puolestaan tuloksellinen, luova ja hyvä työntekijä; positiivisuus luo positiivisuutta, i.e. positiivinen 'noidankehä'. Eli sosiaalisuudella, empaattisuudella ja tunneälyllä pitäisi myös asiantuntijanaisten pystytä etenemään siinä missä miehetkin. Eikö niin?
Flickr, Brown Grass, 2017

Työelämä toimii usein suhteilla. Kaverille on kiva kilauttaa; olisi se sitten työasia tai jonkin muu asia. Ei välttämättä soiteta sille, joka tietää parhaiten vaan sille, jonka kanssa on mukava asioida. Tuttuus ja ystävyys auttaa myös rekrytointitilanteissakin. Jos kaveri on hyvissä tehtävissä, ehkä ne kaveritkin sinne nousevat enemmin tai myöhemmin.  Hyvä veliverkosto tai vastaavasti hyvä naisverkosto toimii usein huomaamattamme. Jos alalla on ollut miehiä johtotehtävissä ja heidän ystävä/työpiiriin tulee naisia, ehkä se muuttuu, vähitellen pikkuhiljaa. Onhan se kaikkien etu, että pätevät - osaavat - empaattiset asiantuntijat / johtajat löytävät oikean paikkansa riippumatta siitä, mitä sukupuolta he edustavat. 

-kirjoittajana ympäristöään tarkkaileva molekyylibiologian dosentti Tanja Pessi

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Erilaisuus on rikkaus


Maailmassa on 7.5 miljardia ihmistä, joilla kaikilla on oma luonne ja persoonallisuus. Vaikka kopiomme tapojamme ja sanontoja, emme siltikään ole kopiota toistamme. Jopa identtiset kaksoset ovat persoonaltaan erilaisia. Toisin sanoen maailmassa ei ole toista samanlaista ihmistä kuin minä tai sinä ja maailmanlaajuisesti samanlaisen ihmisen löytäminen pitäisi olla vaikeaa ja jopa mahdotonta. Vaikka samankaltaisuus on harvinaista maailman mittakaavassa, yksilön elinpiirissä se on yleistä. Pyrimme etsiytymään samankaltaisten joukkoon ja valitsemme ystäviksemme henkilöitä, jotka jakavat samoja piirteitä kuin me. Tunnemme olomme usein turvalliseksi samankaltaisten joukossa.  Onko se merkki laiskuudesta, pelosta vai mukavuudenhalusta?

Samankaltaisuus merkitsee usein ymmärrystä ja ristiriidattomuutta. Ystävä ymmärtää jo pienestä merkistä ja vihjauksesta mitä toinen tarkoittaa. Ajatellaan monista asioita samalla tavalla. Takana saattaa olla pitkä yhteinen taival. Yhteiset arvot ja mielenkiinnonkohteet, mahdollisesti samakaltainen koulutus ja taloudellinen tausta. Harmonia, jonka uhkana voidaan pitää erilaisuutta. 

Työelämässä kohtaamme usein erilaisia ihmisiä. Kuulumme usein tiimiin, joka koostuu erilaisista jäsenistä, joilla on oma tehtävänsä ja joihin on valittu asiantuntijat tehtävien mukaan. Tehtävät vaativat erilaisia ominaisuuksia, joten on luontevaa, että tiimi ja tiimiläiset ovat erilaisia. Tiimiläiset täydentävät toisiaan; erilaisuus täydentää.  

Työntekijät haluavat viihtyä töissä. Usein saatetaan kysyä neuvoa henkilöltä, joka on samankaltainen vaikkei ehkä pätevin. Tällöin hukataan resursseja. Pätevimpien henkilöiden asiantuntemus saattaa mennä hukkaan, kun tunteet/asenteet /pelot estävät kommunikaation ja yhteistyön heidän kanssaan. Jotta voisimme ymmärtää erilaisuutta ja sen rikkautta, on hyvä tunnistaa se. Erilaisuudesta on tärkeää keskustella tiiminä. Se auttaa ymmärtämään eri persoonia.  Jokainen ihminen on arvokas yksilönä, vaikka onkin erilainen ja ajattelee eri tavalla kuin itse. Kaikista ei tarvitse pitää, mutta erilaisuus tulee hyväksyä ja kaikkien kanssa pitää pystyä tekemään töitä.
David Callihan, flickr 2017
Myers-Brigg on kehittänyt persoonallisuustestin, joka kuvaa ihmisen persoonallisuutta neljällä ulottuvuudella. Se tarkastelee yksilön asennetta ympäristöön (I-E), tapaan hankkia tietoa (S-N), päätöksen teon perusteita (T-F) ja elämän tyyliä (J-P). Testi jakaa ihmiset toisistaan poikkeavaan persoonallisuustyyppiin, joilla on tiettyjä toisistaan erottavia ominaisuuksia siinä kuinka ihmiset havaitsevat asioita ja millä perusteilla ihmiset tekevät päätöksiä.

I, introvertti – E, ekstrovertti
S, tosiasiallinen – N, intuitiivinen
T, ajatteleva – F, tunteva
J, harkitseva – P, spontaani

Ekstrovertti ottaa usein ottaa puhujan roolin kun taas introvertti ajattelee paljon, mutta sanoo vähän. Hän ei välttämättä saa edes ääntään kuuluviin, ellei anneta tilaa ja rohkaista. S (tosiasiallinen) on tekijätyyppi kun taas N (intuitiivinen) on kehittäjä ja ideoija. T – henkilö on faktapohjainen ja hänen toimintansa saattaa tuntua kylmältä, ihmiset eivät koe tulevansa kuulluksi. Asioihin kuitenkin tartutaan ja asiat edistyvät. F tekee päätökset henkilökohtaisten arvojen kuin persoonattoman logiikan avulla.  Hän ottaa huomioon inhimilliset tekijät. Työ vaatii reagointia. Reagointi voi olla harkitsevaa (J) tai spontaania (P). Spontaania voi ärsyttää järjestelmällinen yksilö ja vice versa. Osa töistä kuitenkin vaatii melko spontaania tarttumista ja osa vaatii asioiden kypsymistä. Toiminnallinen spontaanisuus tiettyjen raamien sisällä antaa hallinnan tunnetta omaan työhön (termi empowerment, voimaantuminen).

Huipputiimi osa hyödyntää tiimiläisten erilaisuuden. Jotta päästää huipputulokseen tarvitaan erilaisia kykyjä ja persoonallisuuksia. Heterogeenisyys organisaatiossa / tiimissä saattaa olla pelottavaa, mutta auttaa työtehtävien ideoimisessa, toimeenpanossa ja loppuun viemisessä. Jos haluat tietää millainen sinä olet, voit tehdä ilmaisen persoonallisuustestin osoitteessa: https://www.16personalities.com/fi/persoonallisuustesti


Kirjallisuutta
https://www.16personalities.com/fi/persoonallisuustesti

-kirjoittajana ympäristöään tarkkaileva molekyylibiologian dosentti Tanja Pessi